Lubella Gauna ei osannut aavistaa, että hänen kiinnostuksensa turkkilaista draamasarjaa kohtaan muuttaisi hänen elämänsä.

Muutama vuosi aiemmin Los Angelesissa asuva meksikolaissyntyinen viulisti ja sairaanhoitaja alkoi katsoa sarjaa Resurrection: Ertugrul. Hän oli törmännyt sarjan ympärillä olevaan kohuun sosiaalisessa mediassa, ja ystävät olivat suositelleet sitä hänelle.

Hän lumoutui sarjan laajasta sanomasta ja perinteisestä turkkilaisesta musiikista, joka väritti historiallista eeposta Ertugrul Ghaazin elämästä – Osman I:n, Osmanien valtakunnan perustajan isästä.

Inspiroituneena hän tarttui viuluunsa ja julkaisi sarjan tunnusmusiikin coverin verkossa. Video levisi nopeasti, ja lopulta hän päätyi itse Ertugrulin kuvauspaikalle Turkkiin. Siellä hän esitti musiikkia, joka oli alun perin vetänyt hänet sarjan pariin.

“Kaikki Meksikossa rakastavat turkkilaisia sarjoja”, hän sanoo. Hänen äitinsä on myös omistautunut turkkilaiselle televisiolle, ja hän on vielä innokkaampi fani kuin tyttärensä. Lubellan äiti on katsonut Ertugrulin lukemattomia kertoja.

Lubellan kiinnostus Ertugrulia kohtaan ei rajoittunut musiikkiin. Historiallinen tarina veti häntä puoleensa, mutta perheen ja uskonnon korostaminen piti hänen mielenkiintonsa yllä. “Se avasi silmäni Turkin historialle”, hän kertoo TRT Worldille.

Sarja herätti myös Lubellan uteliaisuuden islamia kohtaan. Se, mikä alkoi kiinnostuksena, muuttui henkilökohtaiseksi tutkimusmatkaksi, joka johti hänet lukemaan Koraania ja lopulta kääntymään islamiin. Katolisessa perheessä kasvanut Lubella pohtii, että prosessi tuntui “luonnolliselta” – sarja vahvisti hänen sisällään piilevää hengellistä yhteyttä.

Istanbul Yeni Yuzyil -yliopiston radio-, televisio- ja elokuvataiteen tiedekunnan Nimet Ersin huomauttaa, että tutkimukset vahvistavat tämän: katsojat, joilla on ennakkoluuloja Turkkia kohtaan, kehittävät usein myönteisemmän mielipiteen katsottuaan turkkilaisia sarjoja. “Ihmiset katsovat turkkilaisia sarjoja jopa ilman tekstityksiä.”

Enemmän kuin pelkkiä anekdootteja

Sarjojen vaikutus ei ole pelkästään anekdoottista. Turkin televisio-ohjelmien vienti saavutti 600 miljoonan dollarin rajapyykin vuonna 2022.

Turkkilaiset saippuasarjat ovat valloittaneet maailman. Maan draamateollisuudesta on tullut maailman toiseksi suurin, ja kansainvälinen kysyntä kasvoi 184 prosenttia vuosien 2020 ja 2023 välillä. Vertailun vuoksi korealaiset draamat kokivat vain 73 prosentin kasvun.

Turkki on nyt maailman kolmanneksi suurin TV-sarjojen viejä. Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian jälkeen turkkilainen televisio pitää pintansa globaalina voimana, jolla on lähes 750 miljoonan katsojan yleisö.

Nopeasti globalisoituvassa televisiomaailmassa dizi – turkkilainen TV-draama – on löytänyt paikkansa sekä paikallisena että universaalina ilmiönä. Se, mikä alkoi alueellisena viihteenä, ylittää nyt rajat ja tavoittaa 170 maata ja miljoonia katsojia.

Oikean elämän kuvauspaikka

Dizi-sarjat, historiallisista eepoksista kuten Ertugrul nykyaikaisiin romansseihin kuten Kara Sevda (Endless Love), puhuttelevat kansainvälisiä katsojia syvästi. Vetovoima on monimuotoista – osittain kyse on luonnonkauniista kuvauspaikoista.

“Turkkilaisten sarjojen vetovoima piilee niiden upeissa kuvauspaikoissa, kuten ikonisessa Bosporinsalmessa, Kappadokian surrealistisissa maisemissa ja majesteettisissa historiallisissa kartanoissa,” sanoo Ahmet Ziyalar, Inter Medyan operatiivinen johtaja ja Emmy-palkitun Kara Sevdan jakelija.

Turkkilaiset sarjat kuvataan tyypillisesti aidoilla paikoilla studiossa kuvaamisen sijaan, mikä “lisää niiden aitoutta ja visuaalista loistoa.”

Istanbul Yeni Yuzyil -yliopiston Ersin sanoo, että turkkilaisten sarjojen aitous erottaa ne muista. “Alkuperäisen musiikin käyttö lisää tunteiden painoarvoa ja kulttuurillista syvyyttä”, hän kertoo TRT Worldille.

Esimerkkinä kasvavasta, kulttuurienvälisestä ilmiöstä turkkilainen televisio tarjoaa huolellisesti toteutettuja menneisyyden rekonstruktioita. Aikakauden puvut ja perinteinen musiikki tuovat tietynlaista aitoutta, joka lumoaa jopa kokeneimmat katsojat ja herättää heissä halun vierailla Turkissa.

Otetaan esimerkiksi Mahsuma Tastanova.

Tastanova kasvoi Uzbekistanissa haaveillen Istanbulista, kaupungista, jonka hän oli oppinut tuntemaan turkkilaisen television kautta.

Hänen lapsuutensa viehätys vuoden 1986 sarjaan Calikusu (Lovebird, tai The Wren) johti hänet vuosikymmeniä myöhemmin asettumaan kaupunkiin, joka yhdistää Aasian ja Euroopan maanosat. Hän maalaa nyt muraaleja historiallisessa Kadirgan kaupunginosassa. Turkkilainen TV ei vain muokannut hänen unelmiaan. Siitä tuli väylä todellisiin elämänmuutoksiin.

“Tunnen itseni niin onnekkaaksi, että olen saanut muuttaa tänne ja nähdä eloisat värit ja historialliset paikat”, hän sanoo pohtien, kuinka kaupunki edelleen “vetää ihmisiä puoleensa.”

Huolimatta uusien turkkilaisten sarjojen vetovoimasta Mahsuma pysyy uskollisena vanhemmille draamoille, kuten Calikusu, joka seuraa Istanbulista kotoisin olevaa opettaja Ferideä hänen myrskyisässä romanssissaan lapsuudenrakkauden Kamuranin kanssa, joka vie hänet halki Anatolian.

Mahsuman ystävät Uzbekistanissa jakavat myös tämän intohimon turkkilaista televisiota kohtaan, vaikka heidän makunsa kallistuu modernimpiin tuotantoihin, kuten vuoden 2015 hittiin Kara Sevdaan. Sarja seuraa mahdotonta rakkaustarinaa vaatimattomasta perheestä tulevan pojan Kemalin ja rikkauksien maailmaan syntyneen tytön Nihanin välillä. Tyttö ei täysin tunne kuuluvan tähän maailmaan.

Turkkilaisten draamojen vetovoima ei rajoitu vain upeisiin kuvauspaikkoihin. Ne puhuttelevat yleisöjä ympäri maailmaa, koska ne keskittyvät universaaleihin teemoihin, joihin katsojat voivat samaistua. “Turkkilaiset sarjat tuntuvat enemmän oikealta elämältä kuin TV-ohjelmilta”, sanoo Mahsuma.

Pitkä matka

Yksityiset televisiokanavat ilmestyivät Turkkiin vasta 1990-luvulla valtion monopolin päätyttyä vuosien jälkeen. Siitä lähtien alan kilpailu on nostanut tuotantojen laatua, tehnyt paikallisista näyttelijöistä kansainvälisiä tähtiä ja lisännyt turkkilaisen sisällön vetovoimaa.

Ersinin mukaan Turkin televisioalan kilpailun vauhdittama tuotantojen laadun nousu on ollut keskeinen tekijä tässä huimassa kasvussa.

Vuoden 1975 versio sarjasta Aşk-ı Memnu (Kielletty rakkaus) oli ensimmäinen ulkomaille myyty turkkilainen televisiosarja – se myytiin Ranskaan 1980-luvun alussa. Myöhemmin julkaistu uudelleenfilmatisointi saavutti yhtä suuren menestyksen. "Mutta kansainvälinen kiinnostus kasvoi räjähdysmäisesti vasta vuonna 2006, kun sarjoja alettiin myydä arabimaihin", hän lisää.

Vaikka turkkilaiset draamat ovat pitkään hallinneet markkinoita Lähi-idässä, Balkanilla, Latinalaisessa Amerikassa, Etelä-Aasiassa ja turkkilaiskielisissä maissa, Turkin televisioala suuntaa nyt katseensa myös Pohjois-Amerikkaan, Itä-Aasiaan ja muualle Eurooppaan.

Digitaalisten alustojen nousu on myös lisännyt turkkilaisten sarjojen saatavuutta. Turkkilainen romanttinen komedia Kimler Geldi Kimler Geçti (Thank You, Next) oli Netflixin raportin mukaan yksi maailman 75 katsotuimmasta sarjasta tammi-kesäkuussa 2024.

Vaikka turkkilaiset draamat olivat saavuttaneet kansainvälistä suosiota jo ennen suoratoistoalustoja, Ersin huomauttaa, että paikalliset alustat, kuten Exxen, Gain, Blu TV ja TRT:n Tabii, ovat laajentaneet niiden ulottuvuutta entisestään.

"Työskentelemme aktiivisesti lisätäksemme turkkilaisten sarjojen saatavuutta ja vetovoimaa maailmanlaajuisesti" tuottamalla sisältöä, jossa yhdistyvät universaalit teemat ja korkea tuotantolaatu, sekä tekemällä yhteistyötä kansainvälisten kumppaneiden kanssa, sanoo TRT:n myyntijohtaja Mustafa Ilbeyli.

Turkkilaisen television kulttuurit ylittävät teemat muokkaavat myös Turkin kansainvälistä imagoa.

Haasteena ovat kuitenkin uudempiin katsojatottumuksiin vetoaminen uusilla markkinoilla.

Pitkäkestoinen suhde

Turkkilaisille katsojille, jotka ovat tottuneet kahden tunnin mittaisiin jaksoihin, nämä eeppiset kertomukset tarjoavat jatkuvuutta, joka länsimaisista sarjoista usein puuttuu.

Vaikka pidempi formaatti on turkkilaisen television tunnusmerkki, Inter Medyan operatiivinen johtaja Ahmet Ziyalar myöntää, että kohdemarkkinoiden katsojat eivät vietä yhtä paljon aikaa television ääressä.

Euroopassa katsojat suosivat esimerkiksi noin 20 minuutin mittaisia jaksoja. Tämän vuoksi turkkilaiset jakelijat ovat alkaneet lyhentää tai jakaa jaksot 45 minuutin osiin.

Tämä kesto- ja jaksoformaatin ero luo haasteita uusilla markkinoilla, joissa katsojat odottavat lyhyempiä ja episodimaisempia sarjoja. Turkissa jakelijat, kuten Inter Medya, ovat alkaneet mukautua tähän trendiin luomalla digitaalisesti ystävällisempiä, lyhyempiä sarjoja "uuden sukupolven turkkilaisen television" nimellä. Se on välttämätön kompromissi esimerkiksi Euroopan ja Pohjois-Amerikan markkinoilla, joissa katsojat suosivat tiiviimpiä tarinankerronnan muotoja, Ziyalar sanoo.

Silti Ziyalar puolustaa perinteistä formaattia ja korostaa, että juuri nämä pitkäkestoiset elementit tekevät turkkilaisista draamoista ainutlaatuisia. Jatkuvuudessa on hänen mukaansa "erilaista viehätystä" – se luo hitaan, mutta syvän tunnesiteen tarinaan.

Kanadalainen turkkilaisen draaman fani Catherine Terzis löysi hiljattain sarjan Sen Çal Kapımı (Love is in the Air) ja ihastui heti sen vaikuttavaan pituuteen.

"Se on kuin katsoisi minielokuvia", hän sanoo. Noin kahden tunnin mittaiset jaksot tarjoavat syvän uppoutumisen maailmaan, jossa tarinat kehittyvät samaan aikaan verkkaisesti ja intensiivisesti.

Toisin kuin suoratoistopalvelujen tyypilliset kahdeksan jakson kaudet, Sen Çal Kapımı esittelee laajan maailman, jossa tarina "etenee nopeasti eikä tunnu liian venytetyltä." Terzisin mukaan turkkilaisen television rauhallinen kerrontatyyli on raikastava poikkeus.

Häntä ei kuitenkaan kiehtonut pelkästään tarinankerronta. Myös sarjassa nähtävä muoti teki vaikutuksen: vaikka sarja on jo muutaman vuoden vanha, hän huomauttaa, että "turkkilainen muoti tuntuu silti olevan meitä edellä Kanadassa."

Ensimmäinen kokemus turkkilaisesta televisiosta on nyt takana, mutta Terzis suunnittelee jo katsovansa lisää, erityisesti Kerem Bürsinin, Sen Çal Kapımı -sarjan pääosan esittäjän, vuoksi.

TRT:n Mustafa Ilbeylin mukaan turkkilaiset sarjat, kuten Mevlana Celaleddin Rumi ja Yunus Emre: Aşkın Yolculuğu (Rakkauden matka), "korostavat Turkin asemaa globaalilla kulttuurikentällä, edistävät vuoropuhelua ja vahvistavat Turkin pehmeää valtaa."