Kristittyjen yhteisöjen ahdinko Gazassa, miehitetyllä Länsirannalla ja tähän viikkoon asti myös Libanonissa on noussut kiireelliseksi kysymykseksi laajemman Lähi-idän konfliktin keskellä. Israelin jatkaessa kansanmurhaisia kampanjoitaan ja miehityspolitiikkaansa, arabikristityt kohtaavat laajamittaista vainoa, taloudellista tukahduttamista ja pakkosiirtoja, mikä herättää vakavia huolia heidän selviytymisestään ja kulttuurin säilymisestä.

Väkivallan aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen lisäksi myös kansan kulttuurillinen ja uskonnollinen perintö on vaarassa tuhoutua. Etelä-Libanonissa Israelin joukot häpäisivät kirkon kristityssä Deir Mimasin kylässä, ja ilmaiskut tuhosivat Syyrian ja Libanonin toiseksi vanhimman evankelisen kirkon.

Nämä teot ovat osa pääministeri Benjamin Netanjahun toistuvaa kaavaa, jossa kohteeksi otetaan arabikristityt - vähemmistö, jolla on pitkät historialliset juuret alueella.

Betlehem, jota pidetään Jeesuksen syntymäpaikkana ja kristinuskon rikkaan historian symbolina, on hyvä esimerkki. Palestiinalaiset kristityt kaupungissa ovat pitkään kärsineet Israelin miehityksen aiheuttamista taloudellisista ja sosiaalisista rajoituksista. Vuonna 2024 Israelin hallitus määräsi lisäveroja kirkoille ja kristillisille instituutioille Jerusalemissa ja muissa palestiinalaiskaupungeissa. Nämä verot, jotka rikkovat kansainvälistä oikeutta, ovat pahentaneet kristittyjen yhteisöjen taloudellisia vaikeuksia, pakottaen monia jättämään esi-isiensä kodit.

Samaan aikaan laittomat israelilaiset siirtokuntalaiset ovat ottaneet palestiinalaisiten kristittyjen maita haltuunsa miehitetyllä Länsirannalla, jättäen lukuisia perheitä kodittomiksi. Tästä tilanteesta tekee pahemman kansainvälisen väliintulon puute, ja palestiinalaiset kristityt jäävät yksin vastustamaan systemaattisia pakkosiirtoja ja väestörakenteen manipulointia.

Netanjahun väestösuunnitelmat

Netanjahun politiikka on herättänyt huolta arabikristittyjen tarkoituksellisesta marginalisoinnista. Vuonna 2024 esitelty siirtokuntasuunnitelma, jonka esitti valtiovarainministeri Bezalel Smotrich, pyrkii yhdistämään laittomat israelilaiset siirtokunnat Gush Etzionin blokissa Jerusalemiin, mikä kajoaa palestiinalaisten maihin, mukaan lukien muutamat jäljellä olevat kristityt kylät Länsirannalla.

Suunnitelma ei ainoastaan siirrä kristittyjä asukkaita, vaan myös muuttaa näiden alueiden uskonnollista ja kulttuurillista identiteettiä. Esimerkiksi Al-Makhrurin laakso, harvinainen kristittyjen saareke, on vaarassa joutua siirtokuntien nielemäksi. Netanjahun hiljaisuus näistä toimenpiteistä viittaa hänen osallisuuteensa laajemmassa pakkosiirtojen ja väestörakenteen muokkaamisen strategiassa, joka uhkaa pyyhkiä kristityt Palestiinan kartalta.

Näistä hälyttävistä tapahtumista huolimatta kansainvälinen reaktio on ollut enimmäkseen vaimea. Yhdistyneet kansakunnat on hyväksynyt päätöslauselmia, joissa tuomitaan Israelin miehitys palestiinalaisalueilla, mutta konkreettisia pakotteita tai koordinoituja toimia ei ole seurannut. Tämä vastuun puute mahdollistaa jatkuvat rikkomukset arabikristittyjä vastaan ja vahvistaa huolestuttavaa kaksoisstandardia ihmisoikeusloukkausten käsittelyssä kansainvälisessä yhteisössä.

Tilanne on saanut ajoittaista huomiota maailman johtajilta. Vuoden 2024 lopulla paavi Franciscus vaati tutkimusta siitä, mitä hän kuvaili Gazan “mahdolliseksi” kansanmurhaksi. Kriisin kuvaaminen “mahdollisena” jättää kuitenkin huomiotta synkän todellisuuden: arabikristityt kohtaavat systemaattista vainoa, joka täyttää rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevat kriteerit, kuten Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) Netanjahulle ja muille israelilaisille viranomaisille antamat pidätysmääräykset osoittavat.

Kristittyjen kansanmurhan ylikansallinen agenda

Arabikristittyjen vaino ei rajoitu Gazaan ja Länsirannalle. Se on olennainen osa Netanjahun kansainvälistä strategiaa, jonka tavoitteena on tuhota arabikristityt, joita pidetään osana laajempaa 'arabiongelmaa'. Netanjahu on vihjannut tästä Israelissa jo ennen Gazan kansanmurhaa.

Kristityt muodostavat alle puolet väestöstä Libanonissa. Israelin sotilaalliset toimet ovat tuhonneet kristittyjen enemmistöalueita yli vuoden kestäneen hyökkäyksen aikana, joka kiihtynyi viime kuukausina ennen tämän viikon tulitaukoa. Itä-Beirut ja Libanonin vuoren pohjoispuoleinen rannikko ovat kärsineet laajaa tuhoa Israelin pommituksista. Kirkkoja, jotka ovat keskeisiä Libanonin kristillisen identiteetin symboleja, on tuhottu, mikä heikentää edelleen yhteisön kulttuurista ja uskonnollista kudosta.

Huomionarvoista on, että nämä hyökkäykset kristittyjen alueille eivät liity sotilaallisiin tavoitteisiin, kuten iskuihin Hizbollahia kohtaan.

Monet libanonilaiset kristityt, mukaan lukien merkittävät poliittiset hahmot, kuten Samir Geagea Lebanese Forces -puolueesta, ovat julkisesti tuominneet Hizbollahin toimet. Tämä vie pohjaa väitteiltä, että pommitukset olisivat välttämättömiä Israelin kansallisen turvallisuuden vuoksi, ja viittaa sen sijaan tarkoitukselliseen kampanjaan arabikristittyjä kohtaan.

Kotimainen vaino Israelissa

Arabikristittyjen kohtaamat haasteet ulottuvat myös Israelin rajojen sisäpuolelle. Vuonna 2024 julkaistu raportti Jerusalemissa sijaitsevalta Rossing Centeriltä dokumentoi Israelin kristittyihin kohdistunutta laajaa häirintää ja omaisuuteen kohdistuneita vahinkoja. Suurin osa kristityistä on arabitaustaisia. Ultraortodoksiset sionistiryhmät on yhdistetty pelotteluun ja väkivaltaan, mukaan lukien uskonnollisten palvelusten häiritsemiseen.

Israelin hallitus ei ole osoittanut kiinnostusta puuttua näihin ongelmiin. Netanjahun hallinto ei ole ryhtynyt toimiin syyllisiä vastaan, mikä viittaa hiljaiseen hyväksyntään tällaiselle käytökselle. Tämä välinpitämättömyys kertoo laajemmasta sionistisesta ylivalta-agendasta, joka marginalisoi paitsi muslimit myös kristityt Israelin yhteiskunnassa.

Arabikristittyjen ottaminen systemaattisesti kohteeksi on osa laajempaa strategiaa, jonka tavoitteena on vahvistaa juutalaista ylivaltaa alueella syrjäyttämällä tai poistamalla ei-juutalaiset yhteisöt.

Kansainväliselle yhteisölle tämä esittää moraalisen velvoitteen saattaa Israel vastuuseen teoistaan. Diplomaattinen eristäminen, taloudelliset pakotteet ja sotilaalliset rajoitukset ovat välttämättömiä työkaluja näiden rikkomusten hillitsemiseksi ja oikeudenmukaisuuden varmistamiseksi kärsiville yhteisöille.

Valitettavasti maailmanlaajuiset reaktiot ovat riittämättömiä. Arabikristittyjen ahdinko Gazassa, Länsirannalla ja Libanonissa korostaa kiireellistä tarvetta yhtenäiselle kansainväliselle reaktiolle heidän oikeuksiensa ja perintönsä suojelemiseksi. Nämä yhteisöt eivät ole vain sodan uhreja, vaan myös tarkoituksellisen politiikan uhreja, jonka tavoitteena on pyyhkiä heidät kartalta.

Vuosisatojen ajan arabikristityt ovat olleet olennainen osa Lähi-idän kulttuurillista ja uskonnollista mosaiikkia. Heidän yhteisöjensä säilyttämisessä ei ole kyse vain oikeudenmukaisuudesta, vaan myös alueen rikkaasta yhteiselon historiasta. Kysymys kuuluu, pystyykö kansainvälinen yhteisö vastaamaan tähän haasteeseen vai jatkaako se heidän kärsimyksensä sivuuttamista.