Tapasin Aysenur Ezgi Eygin ensimmäisen kerran viime toukokuussa opiskelijoiden protestileirillä Yhdysvalloissa. Olimme Washingtonin yliopistolla osoittamassa solidaarisuutta Palestiinalle ja vastustamassa Israelin jatkuvaa kansanmurhaa Gazassa. Ayse oli tuolloin yksi opiskelijaliikkeen johtavista toimijoista.

Nuorta turkkilaisamerikkalaista motivoi oikeudenmukaisuuden peräänkuuluttaminen palestiinalaisille, sekä monet muut asiat opiskeluaikanaan ja sen jälkeen.

Kun elämä toi meidät yhteen tavoitellessamme vapautta palestiinalaisille, Ayse, jonka opin tuntemaan, oli upea ihminen – niin mukava, ystävällinen ja rohkea, vahva johtaja. Tämä 26-vuotias oli erittäin ulospäinsuuntautunut ja hänellä oli paljon ystäviä – aina hymyilevä ja täynnä positiivista energiaa.

Ayse oli aina valmis auttamaan muita ja kysymään ystäviensä vointia – olivatko he kunnossa ja tarvitsivatko he apua, vaikka hän itse oli kiireinen ja hänellä oli paljon meneillään.

Tasa-arvoa kaikille

Yksi piirre, joka jäi mieleeni, oli Aysen uskomaton tarmo. Hän yhdisti tämän huumorintajuunsa ja pyrkimykseensä tehdä ihmiset onnellisiksi. Mutta hänellä oli myös vakava puoli, kun kyse oli hänen aktivismistaan.

Hänen sosiaalinen omatuntonsa tuli usein näkyviin siinä, miten paljon aikaa hän käytti järjestelyihin. Ayse rakasti Palestiinaa ja otti tärkeän roolin yliopiston protestileireillä – toimien yhteyshenkilönä opiskelijoiden ja yliopiston johdon välillä.

Hän saavutti tämän samalla, kun hän opiskeli ahkerasti saadakseen hyvät arvosanat ja valmistuakseen Washingtonin yliopistosta.

Ayse oli henkilö, joka uskoi oikeudenmukaisuuteen, ei vain taistellessaan palestiinalaisten asian puolesta, vaan myös tasa-arvon puolesta kaikille.

Hänen polkunsa nuorena aktivistina, sosiaalisen omantunnon kehittäjänä, sisälsi myös matkustamista ulkomaille. Muutama vuosi sitten hän matkusti Myanmariin tarkkailemaan rohingyojen kansanmurhaa Kaakkois-Aasiassa.

Ayse oli myös aktiivinen rotuoikeuden puolesta ja osallistui muiden asioiden ohella Black Lives Matter (BLM) -liikkeeseen Yhdysvalloissa, Seattlen kaupungissa, jota hän kutsui kodikseen lähdettyään nuorena Turkin Antalyasta.

 Ayse oli niin rehellinen; hän teki aina asioita suoraan sydämestään ja rakkaudella, hinnasta viis. Muistan, kuinka paljon Ayse rakasti elämää ja kuinka innoissaan hän oli jatkaessaan opintojaan ja suunnitellessaan vierailuaan miehitetylle Länsirannalle.

Vierailu Länsirannalle

Ayse oli todella motivoitunut matkustamaan sinne, jotta hän voisi todistaa tilannetta paikanpäällä ja palestiinalaisten kokemaa todellisuutta täyden sotilaallisen miehityksen alla elämisestä ja etnisestä puhdistuksesta, jota on jatkunut vuodesta 1967 Länsirannalla.

Israelin hyökkäyksien palestiinalaisia vastaan kiihdyttyä viime lokakuussa, armeija on nyt tappanut yli 41 000 ihmistä, suurin osa naisia ja lapsia. Miehitetyllä Länsirannalla Israel on tähän mennessä tappanut lähes 700 ihmistä ja haavoittanut yli 5700.

Ayse kertoi minulle meidän usein viestitellessä aiheesta, kuinka hänen isänsä ja muut yliopiston professorit olivat hyvin peloissaan hänen läsnäolostaan siellä.

Mutta hän oli päättäväinen. Ayse halusi silti matkustaa miehitetylle Länsirannalle tukeakseen palestiinalaisten vastarintaa miehitystä vastaan. Hän halusi nähdä omin silmin, miltä todellisuus siellä näyttää, ja palata takaisin jatkamaan tämän viestin levittämistä maailmalle – kertomusta, joka usein sensuroidaan.

Ayse oli tietoinen vaaroista, mutta hän halusi silti lähteä – jättääkseen jälkensä ja seistäkseen palestiinalaisten rinnalla, jotka kokevat kansanmurhaa samalla, kun välinpitämätön maailma ei tee mitään Gazan hyväksi.

Syy, miksi hän meni sinne muiden kansainvälisen solidaarisuusliikkeen (ISM) rauhanaktivistien kanssa, oli jatkaa viestin levittämistä ja näyttää maailmalle Israelin miehityksen barbaari todellisuus.

Viimeinen puheluni Aysen kanssa oli vain muutama tunti ennen hänen kuolemaansa. Puhuimme puhelimessa yli kaksi tuntia.

Tuolloin minusta tuntui, että Ayse todella puhui kokemuksistaan suoraan sydämestään. Hän kertoi minulle, kuinka kauhea miehitys on ja kuinka vaikeaa sen alaisuudessa on elää – todellisuus, jonka palestiinalaiset kuten perheeni ja minä olemme kokeneet. Olen itse ollut siellä pidätettynä; peitetehtävissä toimineet joukot pidättivät veljeni. Isäni oli myös pidätettynä ja häntä jopa ammuttiin jalkaan kerran.

Elämää miehityksen alla

Apartheid ja vaarat tulevat todellisiksi omalla kohdalla, kun liikkuu miehitetyn Länsirannan halki tarkastuspisteiden läpi aina Jerusalemin pyhään kaupunkiin saakka.

Monet palestiinalaiset ammutaan ja tapetaan usein ilman syytä. Palestiinalaiset ystäväni ovat kärsineet tästä todellisuudesta: he ovat tarkastuspisteiden ympäröimiä, heidän kotejaan uhataan, tai heitä ja heidän vieraitaan estetään pääsemästä sisään tai ulos heidän yhteisöstään. Monet kohtaavat myös epäoikeudenmukaisuutta joutuessaan odottamaan tuntikausia.

Puhelumme aikana Ayse jakoi tarinoita, joita hän oli kuullut paikallisilta, ja kaikkea sitä kärsimystä, jonka miehitys on aiheuttanut.

Keskustelimme myös hänen kokemuksistaan Jerusalemissa ja siitä, kuinka israelilaiset sotilaat eivät päästäneet häntä historialliseen Al-Aqsan moskeijaan.

Hän joutui kohtaamaan miehityksen koko voiman, joka on palestiinalaisten jokapäiväinen todellisuus. Hän kertoi minulle, kuinka israelilaiset ottivat hänen passinsa rajalla ja pitivät häntä odottamassa pitkään, samalla kun he kuulustelivat häntä hänen matkansa yksityiskohdista, ennen kuin he päästivät hänet lopulta sisään.

Pääaihe, josta hän puhui, oli miehityksen alla elävien ihmisten kärsimys, vaikka hän oli ollut siellä itse vain muutaman päivän.

Perintö

Ennen traagista kuolemaansa Ayse oli tehnyt suunnitelmia. Hänen oli tarkoitus tavata perheeni Hebronin kaupungissa parin päivän päästä, mutta sitä ei koskaan tapahtunut.

Me muistamme Aysen – henkilön, joka eli oikeudenmukaisuuden ja Palestiinan vapautuksen tähden aina kuolemaansa asti. Emme koskaan unohda häntä. Maailma ei koskaan unohda häntä, ja me jatkamme taistelua, kunnes miehitys päättyy.

Jatkamme aina hänen viitoittamalla polulla ja vahvistamme hänen viestiään oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta maailmalle, kunnes muutos tapahtuu.

Aysen perintö on yhdistänyt hänen yhteisönsä ihmisiä. Inspiroituneina hänen vahvuudestaan ja omatunnostaan, yhteisöaktivistit ja oikeusjärjestöt tulevat kokoontumaan hänen muistonsa vuoksi, työskennelläkseen yhdessä kohti muutosta, jota Ayse tiesi olevan vaikea saavuttaa, mutta jota hän aina halusi tavoitella.